Auringon saattelemana saavuimme 15.8.2011 Savonlinnan seudulle. Iloiset ammattilaiset opastivat meidät alkuun Savonlinnan Seudun Matkailutoimistossa. Saamiemme ohjeiden mukaan jatkoimme matkaa Tanhuvaaran urheiluopistolle, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet. Ystävällisen ja lämpimän vastaanoton sekä Tanhuvaaran esittelyn jälkeen sukelsimme suoraan ohjatulle luontoretkelle. Onnekkaina saimme oppaaksemme oman sanontansa mukaisesti talon "kokeneimman ja viisaimman" oppaan. Kiersimme Purnun vuoren maisemia, koimme omakohtaisesti Suomen historian havinaa ja luonnon rikkautta lehtomaisemista harjumaisemiin.
Uusi päivä alkoi maittavan aamiaisen jälkeen ohjelman mukaisesti kalliolaskeutumisella. Koska kallio oli kostea ja liukas yön jälkeen, siirryttiinkin seinäkiipeilyyn. Vau!!! Se näytti aluksi vaikealta päästä suoraa tai jopa ulospäin työntyvää seinää pitkin kohti korkeuksia. Kuitenkin hyvien annettujen välineiden ja hyvän ohjauksen avulla kaikki näytti olevan mahdollista niin ensikertalaisille kuin kokeneimmillekin.
Yhä ylös yrittää katolla hän kiipeää |
"Ilmojen halki käy lentäjän tie", oli mottomme, kun siirryimme frisbeegolfin pariin luonnon keskelle. Tätä "urheilulajia" voi harrastaa vauvasta vaariin. Tärkeintä oli saada frisbee lentämään pitkälle ja osua lopuksi maaliin. Liikkuminen, luonto, yhdessäolo sekä itsensä voittaminen antavat hyvänolon tunteen tässä urheilumuodossa.
Oman jännityksensä antoi siirtyminen vesille. Suurjärven rannalla saimme hyvän opastuksen kanootin käytöstä sillä liikkumisesta eri mahdollisuuksineen. Ja ei kun vesille! Laitoimme pelastusliivit päälle, työnsimme kanootin vesille ja aloimme meloa.Melonta kanooteilla kohottaa kehon kuntoa, antaa mahdollisuuden tutustua luontoon, kasvistoon ja eläimiin. Tällainen vesillä liikkuminen tulee meidän jokaisen "maakravun" kokea.
ensikertalaisetkin onnistuivat |
Keskiviikkopäivä alkoi reippaasti kuntokävelyllä hyvillä maastopoluilla. Ohjaajalta saimme testilaitteet ja ohjeet oman kunnon tarkistamiseen. Tietysti jokainen valitsi vauhtinsa kuntonsa mukaisesti.
Lounaan jälkeen lähdimme kotaretkelle. Matkalla bongailimme luontoa ja eläimiä. Perillä meitä odotti kotanuotio. Nokipannukahvit kahvileipineen sekä nuotiolla paistetut makkarat tekivät kauppansa kävelylenkin jälkeen. Tiia testasi myös agenttien Tanhuvaaratietoa. Keskustelimme myös savonmurteen moni-ilmeisyydestä "sutkautuksineen", sekä savolaisesta huumorista. Aika vierähti rattoisasti kodikkaassa kodassa.
Haikeina hyvästelimme Tanhuvaaran ja jatkoimme matkaa Paunolanmäen hevostalleille, jossa Vesa ja Tuija Luukko hevosineen odottelivat meitä. Aloittelijoina saimme rauhalliset ja taitavat "issikat" (Islannin hevoset). Tuntui, että hevoset tiesivät jo etukäteen, miten tulee toimia haasteellisissakin tilanteissa. Ratsastusreitit kulkivat vaihtelevissa maastoissa tarjoten hienoja luontonäkymiä. Saimme myös ratsastuksen lomassa hienon tietopaketin hevosista ja niiden hoidosta. Isäntäväen vilkutusten saattelemana käänsimme auton valot kohti Kerimäen Hotelli Herttuaa.
Ratsastusretki alkaa Vesan ja Tuijan opastamana |
Herttuan aitokiuassaunan lämmössä tuoreen vastan vauhdittamana saimme aivan uutta puhtia ratsastuksen jäykistämille jäsenillemme. Vilvoittelun lomassa pulahdimme myös "huljuun". Päivälliseksi tarjotut paikalliset Puruveden paistetut muikkut tainnuttivat agentit lopullisesti illan hämärtyessä.
Heräsimme aamulla sateen ropinaan. Taivas oli kauttaaltaan pilvessä. Auringosta ei ollut tietoakaan. Janne reippaana koputteli agenttien ovelle. Päivä alkoi harjumaisemissa frisbeetä pelaten. Varustauduttuamme sadetakein ja pelastusliivein, siirryimme Jannen ohjaamalla veneellä Hytermäen museosaarelle. Agenttien mieleen pohdittavaksi jäivät monet museorakennukset, kivirakennelmat sekä luonnonkaunis harjumaisema vesistöineen. Museoalueen kierroksen aikana kuulimme Heikki ja Lilli Häyrysen uskomattoman elämäntarinan vaiheita. Lopuksi pohdimme saaren historiaa kahvikupposen kera museorakennuksen rappusilla.
Luontoagenttien tehtäväjakso päättyy tähän. Tämä oli agenteille huima kokemus. Saimme nähdä ja kokea monia meille aivan uusia asioita ja kohteita. Joskus jopa ylitimme itsemme. Entisestään vahvistui käsityksemme maamme rikkaasta ja monipuolisesta luonnosta ja sen moninaisuudesta. Koimme mitä suurinta ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta agenttimatkamme aikana. Lämmin kiitos kaikille, jotka mahdollistivat tämän agenttimatkan onnistumisen.
Heräsimme aamulla sateen ropinaan. Taivas oli kauttaaltaan pilvessä. Auringosta ei ollut tietoakaan. Janne reippaana koputteli agenttien ovelle. Päivä alkoi harjumaisemissa frisbeetä pelaten. Varustauduttuamme sadetakein ja pelastusliivein, siirryimme Jannen ohjaamalla veneellä Hytermäen museosaarelle. Agenttien mieleen pohdittavaksi jäivät monet museorakennukset, kivirakennelmat sekä luonnonkaunis harjumaisema vesistöineen. Museoalueen kierroksen aikana kuulimme Heikki ja Lilli Häyrysen uskomattoman elämäntarinan vaiheita. Lopuksi pohdimme saaren historiaa kahvikupposen kera museorakennuksen rappusilla.
Häyrynen nimesi tämän menneiden ja tulevien sukupolvien työlle omistetuksi muistomerkiksi. "Työnmuisto" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti