Slow Your Life In Savonlinna

Agentti Bling raottaa silmät auki. Silmäluomet eivät liiku kovinkaan ketterästi ja ikkunasta tuleva aamuaurinko pakottaa luomet vielä takaisin kiinni. Avonaisesta ikkunasta kuuluu satamasta pois kiihdyttävän moottoriveneen ääni ja höyrylaiva töräyttää pienen aarian saapuessaan satamaan. Lauma lokkeja taistelee makupaloista ja komentavat toisiaan kovalla äänellä. Nuku tässä nyt sitten.

Hellekesä. Ulkona on täydelliset puitteet rentouttavalle päivälle. Suu on hiukan kuiva. Ilta oopperassa oli vaihtunut parin terassin kautta vielä maittavaksi ruokailuksi ja menihän siinä sitten vielä ruuan kanssa pari lasia viiniäkin. Vanhan sanonnan mukaan, kukahan moisen keksinyt vai onko kukaan, pitää ruuan päälle ottaa pari drinkkiä ja asiaa helpotti ystävällisen tarjoilijan toimittama savolainen "menu de cocktails". Lupsakkaan, ei takakireään, tyyliin ryyditetyt juomasuositukset houkuttelivat maistamaan ja Master Cardin laskulle sujahti kätevästi vielä pari paukkua palan painikkeeksi.

Agentti Bling oli keväällä oivaltanut after ski'n syvimmän filosofian. Tarkoitus on iltapäivällä rakentaa se kuuluisa seitinohut, tai ehkäpä jopa astetta tanakampi olotila ja sen jälkeen sauna ja ruoka ja nukkumaan - että jaksaa sitten seuraavana aamuna herätä reippaana rinteeseen eikä jalat kramppaa heti ensimmäisessä laskussa. Amatöörit juhlii aamun saakka ja nukkuu puolille päivin. Oopperajuhlilla tämä ei ihan toimi, mutta olisiko jotakin siirrettävissä after ski'stä after operaan? Levillä varmasti oli after ski'ssä porukkaa paljon menossa mukana, vaikka päivällä rinnekokemus oli jäänyt gondooliajeluun panoraamahotelliin ja takaisin.

Bling kääntää itsensä sängyn laidalle istumaan ja herättelee rouva Blingin. Rouva toistaa samat silmäluomien venyttelyrituaalit ja nousee hänkin ylös ja siirtää verhot syrjään. Ikkunasta avautuu näkymä Saimaalle ja vesi välkehtii auringon valoa kirkkaana ihan kuin pelkkä aurinko ei jo riittäisi. Pikaisen suihkun jälkeen Blingit siirtyvät aamupalalle.

Vesi välkehtii auringon valoa kirkkaana ihan kuin pelkkä aurinko ei jo riittäisi.

Tällaisesta aamupalasta Blingit pitävät: tarjolla on juustoja, pieniä croissantteja, hedelmiä ja salaatteja. Salaattien esillelaittoon on panostettu ja jokainen voi koota omansa erillisistä tuoreista aineksista eikä kauhoa tukkuliikkeen toimittamasta megakaukalosta vettyneitä salaatinlehtiä kurkun ja tomaatin kera. Kaikki on tuoretta ja paikallista - kaikki on myös terveellistä, tai ainakin lähes. Ruokailutilassa ei leiju mekaanisesti isoissa kasoissa paistetun pekonin tuoksu. Pekonia kylläkin on, sitä Agentti Bling ottaa paistetun munan päälle pienen ripauksen. Bling on tapojensa orja siinä, miten kananmuna oikeaoppisesti nautitaan; se paistetaan vain toiselta puolelta ja keltuainen saa jäädä hiukan juoksevaksi, päälle pieni ripaus suolaa ja hyppysellinen pieneksi hakattua ja rapeaksi paistettua pekonia. Vielä kahvia ja napakka annos turkkilaista jugurttia paikallisten marjojen kera.

Rouva Bling hiukan valittelee sormien olevan turvoksissa, mutta olo on muuten ihan fresh ja ehdottaa kävelyretkeä. Eilinen kävelyretki tuli todella kalliiksi koska rouva Blingin oli pakko kokeilla jokaisen, matkan varrelle osuneen, kaupan tai puodin ovipumppua. Tänään täytyy suunnata savolaiskaupungin sykkeestä ja jättää luottokortti huoneeseen. "Loistava päivä picnicille", keksii rouva Bling. Hieman mietteliäänä agentti katsoo vaimoaan silmiin ja tietää samalla että ainakin aamupäivän ohjelma taisi olla juuri lanseerattu. Mistä tarvikkeet? Ei kylläkään jaksaisi lähteä kiertämään kauppoja ja etsimään eineksiä. Hotellin vastaanotosta löytyy kätevästi picnic -palvelu ja -menu. 

Pariskunta valitsee itselleen sopivat antimet ja hetkisen kuluttua tarjoilija tuo keittiöstä toiveiden mukaan kasatun herkkukorin ja mukana on vielä vilttikin. Tärkeänä osana varustusta on kävelykartta johon on merkitty muutamia hyviä reittejä sekä potentiaalisia evästyspaikkoja. Kulman takaa löytyy vielä pieni Alko, jossa on sopiva valikoima viinejä. Mukaan tarttuu kylmästä huurteinen kuohuviini ja matka kohti Kasinon takasaaria voi alkaa.

Eväsretken aikana agentti Bling miettii, että kuinka niin vastenmielinen ääni kuin lokin ääni onkaan, tuntuu juuri nyt kiehtovalta ja rentouttavalta. Jalat on upotettu rantaveteen, vieressä astiassa tuoreita hedelmiä ja lasissa kuohuviiniä. Kuohuviini pakottaa lasin pinnan huurteiseksi. Retkiohde on valittu siten että kesäkaupungin humu ei juurikaan kuulu ja näköpiirissä ei ole rakennuksia. Ollaan hieman kuin erämaassa mutta ihan kaupungin imussa.

Ollaan hieman kuin erämaassa mutta ihan kaupungin imussa

Blingit palauttavat eväskorin astioineen hotellille ja miettivät loppupäivän ohjelmaa. Olisi lounasaika, mutta takana on piristävä aamupala ja jo eväsretkikin. Pikainen käynti huoneessa suihkussa. Kyllä, vaikka on vasta aamupäivä, niin helle vaatii veronsa ja on mukava lähteä liikkeelle taas raikkaana. Pari suuntaa suihkun jälkeen kohti Linnankatua ja rantabulevardia. He varasivat riipumattopaikat terassilta ja siirtyvät sinne hiukan keräämään voimia.

Suoraa auringonpaistetta ei kaivata juuri nyt. Aurinko saa paistaa ihan rauhassa, mutta Blingit ovat tyytyväisiä paikkaansa varjossa. Riippumattojen viereiselle pöydälle Blingit varaavat kivennäisvettä ja rouvan ehdotuksesta lasilliset kuohuviinä.

Agentti Blingin normielämään kuuluu budjetit, myyntiseuranta, excelit, powerpointit, projektipalaverit ja analysointi - niitä Bling ei muista juuri nyt ollenkaan. Silmäluomet painuvat kiinni. Vielä hetken läheisessä pensaassa rytmikkäästi hypähtelevät varpuset pitävät Blingin hereillä, kunnes uni voittaa ja hän vaipuu vartin päiväunille....

Kuvitteellinen päivä Savonlinnassa

Kuvitteellinen - niin, sitä se todella oli, sillä sijaintina oli Mikkeli, Tuppurala. Agenttihengessä, tottakai. On vaikea saada päähän, millaista tekstiä pitäisi luoda, mitä dokumentoida kameran muistikortille. Jotain visuaalisesti miellyttävää, tietenkin. Sisältö? Informatiivinen, miellyttävä? Kaunis? Suomalainen?


Saimaa, se on ollut lähellä aivan lapsesta asti. Tuntuu hämmentävältä, että sitä pitkin pääsee niinkin "kauas" kuin Savonlinnaan, täältä Ristiinasta. Ratsastan hevosen paljaassa selässä siihen samaan järveen, joka rantautuu Savonlinnaan jossain kilometrien päässä. Ajatuksena se on melko huimaava.

Tietojen ja hetkien taltioinnissa uskoisin olevani hyvä - tähtään nopeasti, ja liipasinsormi on herkkä. Osun napakymppiin leikiten. Rakastan sitä hetkeä kun osun. Valokuvaus elättää minut, jos ei nyt ihan rahallisesti vielä, niin ainakin henkisesti.

Niin, miten voisinkaan paremmin soluttautua ympäristöön, kuin olemalla oma itseni, tietoinen ympäristöstä ja olla sopivan huomaamaton, mutta ei silmiin pistävällä tavalla.

Havainnoin asioita, mitkä muilta jää usein huomaamatta.

Kesällähän ei tarvitse sukkia, sen oli joku havainnut, ja jättänyt ne kadulle

Kuvitteellinen päivä Savonlinnassa jäi taakse, mutta ajatukset ja ideat raksuttivat vielä matkalla kotiin. Pitkän ja hitaasti etenevän jonon kerryttävä tietyö ei haitannut, olo oli rento ja leppoisa. Elämässä ei ole kiire.

- Hukka, 6.6.2011.

Päivä Saimaan sydämessä

Päivä Saimaan sydämessä

On kesäilta. Aurinko on laskemassa mailleen järven takana näkyvän metsän taakse jättäen kirkkaan keltaisen vanan veden pintaan. Olen onnistunut saamaan paikalliselta yrittäjältä vuokramokin, jossa tavoitteeni on nauttia luonnon rauhasta ja sen puhtaudesta. Tällaista hiljaisuutta, jonka rikkoo vain pesänrakennuspuuhissa olevien kevätlintujen laulu ja vaimeneva aaltojen liplatus, kokee vain harvoin.

Olen onnekas. Rantaan veneellä palaava paikallinen kalastaja antaa minulle juuri verkosta päästeltyjä muikkuja. Perattuani kalat, päätän keittää illan hämyssä perinteisen paikallisen rantakalan. Laitan  ”kalapotin” kepin nokkaan nuotion yläpuolelle, vesi ja muikut pottiin ja odottelemaan kalakeiton valmistumista. On suuri nautinto syödä rantakalaa hämärtyvässä illassa.

Lopuksi kömmin lämmittämääni saunaan ja sen jälkeen väsyneenä, mutta onnekkaana peitteiden alle. Yöllä näen jo etukäteen unta seuraavien päivien kulttuuriin liittyvistä tapahtumista, joita matkasuunnitelmiini sisältyy Savonlinnassa.

Operaatio Savonlinna

Huh huh mikä päivä! Heti aamusta alkoi tapahtumaan, joka ei sinällään ole agenteille mitenkään erityistä. Aurinko yritti kovasti verhojen läpi saada meidän agenttiperhettä hereille, mutta pitkäksi venähtäneen illan jälkeen yritimme kuitenkin vielä jatkaa unia. Sitten se tapahtui. Jokainen meistä pomppasi välittömästi pystyyn kuultuamme tutun herätyskellon äänen, eli kukon kiekaisun. Hetken aikaa jouduimme miettimään, että olemmeko edelleen kotona maalla, vai miten ihmeessä kaupungissa kuuluu kiekumista? Tämä mysteeri ratkesikin aika pikaisesti, kun Rouva Agentti avasi verhot ja huomasi, että oopperajuhlat ovat alkaneet. Mutta toisaalta eipä tässä olisikaan ollut aikaa lorvailla. Töitähän tänne tultiin tekemään!

Päätimme vetää agenttihatut syvälle päähän ja lähteä tutustumaan Saimaan lomakohteisiin. Ensimmäisenä kohteena olisi ollut Olavinlinna, mutta sattuneesta syystä siellä oli niin paljon ihmisiä (tai “kohteita”, niin kuin me agentit sanomme), joten päätimme jättää siihen tutustumisen myöhempään ajankohtaan ja suuntasimme nenämme kohti satamaa. Tarkoituksena oli osallistua kanavaristeilylle, jotta pystyisimme paremmin hahmottamaan kokonaiskuvan kaupungista ja suunnittelemaan mahdolliset pakoreitit, mikäli henkilöllisyytemme olisi vaarassa paljastua.

Saimaan maisemista nautiskelemassa kanavaristeilyllä

Valitettavasti risteily olikin niin rentouttavaa puuhaa, että unohdimme kokonaan keskittyä töihin, ja vahingossa raportointi jäikin tavanomaisen matkailijan tasolle. Suojakertoimet kunnossa saimme nauttia hyvästä säästä, kauniista luonnosta sekä mukavista ihmisistä, jopa siinä määrin että Agentti Junior unohti protokollat ja antoi uuden ystävän leikkiä agenttivälineillään ja ZD535-agenttikiikarit osoittautuivatkin täydelliseksi välineeksi lintujen bongailuun.

Risteilyn jälkeen havaitsimme uhkaavan äänen. Herra Agentin maha oli alkanut murisemaan jo niin vihaisesti, että päätimme lähteä hakemaan murua rinnan alle. Ja koska agentti on sivistynyt herrasmies (tai rouvasnainen?), niin kupu ravitaan tietenkin trendikkäästi fine diningilla. Kyselimme läheisiltä raksamiehiltä, mistä löytäisimme tuohon tarkoitukseen sopivan laadukkaan ravintolan, ja he opastivat meidät nurkan takana sijaitsevaan “Jaskan Nakki ja Muna” -nimiseen ravintolaan. Päätin tilata paikan erikoisen, vaikka se kieltämättä hieman pelottavalta kuulostikin. Ruoka oli erittäin maittavaa (ja ennen kaikkea annos oli ISO), mutta juoma oli melko erikoista. Kysyin “tarjoilijalta” mitä kyseinen juoma on, ja sain vastaukseksi: “jos se on kuumaa, se on kahvia ja jos se on kylmää niin se on olutta”. Mausta päätellen kyseessä oli kenties jokin noiden makujen sekoitus...?

Tuossa vaiheessa iltapäivä oli ehtinyt jo pitkälle, joten ajattelimme käydä vielä yhdessä kohteessa. Olimme kuulleet paljon kehuja Savonlinnan kauppatorista, joten päätimme ottaa selvää onko kyseisissä väitteissä perää. Torille saavuttuamme ajattelimme nautiskella jälkiruoaksi paikallista herkkua, eli lörtsyä. Kovin kauaa emme ehtineet niistä herkuista nauttia, kun eräs valko-harmaisiin pukeutunut vihollisagentti havaitsi meidät ja lähti hyökkäykseen. Hyvin pian vastustaja saavutti meidät ja saikin napattua Juniorin kädestä saaliin, jonka jälkeen se pirulainen pakeni ilmateitse. Onneksi mukanamme oli paikannuslaite (GullLocator TR2), joten lyhyen ja intensiivisen ajojahdin jälkeen saimme paikallistettua vihollisen. Valitettavasti lörtsy oli jo kadonnut parempiin suihin, joten jouduimme myöntämään tappiomme ja palaamaan takaisin torille nautiskelemaan upeasta kesäillasta.

Vihollisagentti vakoilemassa

Kun olimme aikamme rupatelleet paikallisten kanssa (todellisuudessa tietenkin harrastimme tiedustelua), niin päätimme, että on aika leimata kellokortti ja palata takaisin tukikohtaan miettimään seuraavan päivän strategiaa. Täytyy vain toivoa, että olisi hieman rauhallisempi päivä tiedossa.

Joka agentin perusvälineitä: ZD535 ja TR2

Unelmapäivä Savonlinnassa

Savon kesä paahtaa täysillä ja ulkona voi kylpeä hiessä, kun elohopea kipuaa hellelukemiin. Etsimme varjoa Riihisaaren jyvämakasiinin seinien sisältä, jossa nykyään pyörii Savonlinnan maakuntamuseo. Agenttiemme insinööritaustan ansiosta viivymme tovin jos toisenkin perämoottorinäyttelyssä (!), jonka jälkeen jatkamme Saimaan kulttuuriin ja historiaan tutustumista pysyvän näyttelyn puolelta. Suomen vanhin käytössä ollut savolaisvene, Säämingin kirkkotaidetta... ja kuinkahan monen laivan pienoismallit näyttelystä löytyykään? Yläkerran Itämeri-valokuvanäyttelyn jälkeen olemme taas jäähtyneet tarpeeksi jatkaaksemme kuuman päivän uhmaamista.

Museossa oli näytillä myös vanha kännykkä, onhan Savonlinna kännykänheiton maailmanmestaruuskisojen kotipaikka!

Linnankadun idylliset puutalot seisovat veikeässä rivissä: Ramstedtin talo, Putkarakennus, Saima-talo... Putkahdamme sisään niistä yhteen ja löydämme käsityöläisputiikin, jonka myyjän suostuttelutaidot saavat agentti Carmenin sortumaan perinteiseen voiveitseen.

Paikallisen käsityöpuodin antimia

Noh, tällä voikin oikein tyylillä voidella torilta ostettua tuoretta ruisleipää. ”Löytyisiköhän täältä vielä terassi ohikulkijoiden tarkkailua varten?” Carlo miettii. Sitä varten suuntaamme torille lörtsyille.

Torilla agentit nauttivat lörtsyt letkeän haitarimusiikin säestyksellä.

Höyrylaiva irtoaa laiturista ja risteily Saimaalla voi alkaa. Soluttaudumme laivan toisen kerroksen takakannelle kahden eläkeläisen väliin, ja sulaudumme joukkoon hellehatuin. Vuotta itsenäistä Suomea nuoremman S/S Paul Wahlin puksuttaessa eteenpäin tarkkailemme valppaasti vedenrajaa: näkyykö norppia? Tällä kertaa järvimaiseman täyttää vain lokkien kirkuna, ja siirrymme laivaan illalliselle tarkkailemaan kaloja lautasella.

Laivan illallinen vei kielen mennessään...

Vihdoin laiva kolahtaa Olavinlinnan laituriin, jonne vieraat illan oopperaa varten ovat jo saapumassa. Vuorossa on Verdin ooppera Don Carlo, joka kertoo agentti Carlon kaimasta Espanjan kruununprinssin pojasta.

Saimaalla näkyi vain yksi pilvenhattara!

” Io la vidi e il suo sorriso”, kaikuu Olavinlinnan muureista, kun unkarilainen tenori laulaa lavalla rakkaudesta. Katsomo imeytyy mukaan tunnelmaan ja ensimmäinen näytös päättyy raikuviin aplodeihin.

Väliajalla katselimme ympärillemme etsien linnan kummitusparveketta, sitä jolla tarinan mukaan linnanneito Gunnel huokailee täydenkuun aikaan etsien rakastettuaan, venäläistä upseeria. Gunnel oli tavannut upseerin linnan ulkopuolella virran rannalla, rakastunut, ja sopinut tämän kanssa päästävänsä tämän öiselle vierailulle linnaan. Upseeri oli valitettavasti petturi ja toi mukanaan venäläisen sotajoukon, joka saatiin onneksi linnan pihalla torjuttua. Asiaa selvitettäessä Gunnelin osuus tapahtumiin kävi ilmi, ja rangaistukseksi hänet haudattiin elävältä muurin sisään. Hyinen tarina hyisessä ympäristössä, kevätillan viiletessä oopperavieraatkin vetävät harteilleen lisää vaatetusta.

Olavinlinnan vähemmän tunnettu aave – päätön ritari! Vaiko kenties sittenkin agentti Carlo?

Muikkuparven päiväkirja, osa 2

– Oikeestiko? Jeeeeee!, kaikui mökin keittiössä kun kerroimme muksuille päivän ohjelmasta. Luvassa olisi ensin omaa ohjelmaa naisväelle, ja sitten yhteinen kalareissu. Esikoinen kaivoi heti matkatavaroistaan pappan kanssa sidotun perhon ja kuopus hyppäsi uusiin saappaisiinsa (jotka kuulemma olisivat myös kalojen mieleen, olihan niissä perhosen kuvia...). Hitusen harmaa aamu ei haitannut ketään, sillä sen arveltiin lupailevan hyvää saalista.

Sulaneita sydämiä....

Hetkeä myöhemmin lähestyin pikku-neidin kanssa ensimmäistä kohdetta. Astuimme varovasti kynnyksen yli, mutta kaikki tarkkaavaisuus unohtui heti kättelyssä. Vastassa kun oli useampi pari hellyttäviä samettisilmiä. Aamumme alkoi siis Islanninhevosten parissa! Miesväki paineli tallin pihalta metsään maastopyörillään. Virallinen selitys oli allergia, mutta kyllä me tytöt tiedettiin, että taudin nimi oli oikeasti jänistys. ;)

Kun tallin hurmaavat asukit oli esitelty ja valmisteltu yhteiselle retkelle, pääsimme ulos kirkastuvaan aamuun. Neiti sai ratsukseen Hroin, kauniin punertavan ruunan, ja minut istutettiin hieman isomman Gladurin selkään. Aluksi totuttelimme ratsuihin talon väen opastuksella ja pian saimme jatkaa retkeä helpoille poluille. Rauhallinen käyskentely kesäisen luonnon keskellä oli juuri niin rentouttavaa kuin kuvitella saattaa. Ja neitokaisen umpirakastuneesta ilmeestä päätellen meillä pyydetään omaa hevosta tästä eteenpäin entistä sitkeämmin.

...ja kiiltäviä kylkiä.

Tunnelma kohosi entisestään, kun pääsimme porukalla Puruvedelle. Vastassa olivat mielettömän hienot maisemat ja varusteet viimeisen päälle. Perusteellisten vinkkien jälkeen suuntasimme kohti lupaavan näköisiä kalavesiä. Ensimmäisen ahvenen sai perheen nuorempi mies. Naisväki keskittyi enemmän eväisiin ja tyynestä kelistä nautiskeluun. Leppoisan retken saalis oli lopulta kuusi komeaa ahventa! Taimentakin vesistä kuulemma voisi saada, mutta tällä kertaa jätimme ne vielä kasvamaan. Paluumatkalla rantaan moottorin äänen ylitti vain hieman epävireinen laulu: – Saimaan saaressa pikkuinen norppa. Ja isoveljen kärsivällinen korjaus: – Se on kyllä Torppa...

– Ne oli hienoja kaloja, totesi kuopus paluumatkalla auton takapenkiltä, ja jatkoi toiveikkaana: – Mutta mä tykkään ihan eniten niistä kullanvärisistä kaloista. Ostettiinpa siis vielä kaiken kruunuksi iso paketti lämpöisiä savumuikkuja kainaloon ja ajeltiin mökille nautiskelemaan herkuista, saunasta ja ilta-auringosta.

Haaveista totta

Nyt jo nukkua tuhistavalla 9-vuotiaalla on kaksi suurta haavetta, yksi on meribiologiksi ryhtyminen ja toinen on lentäminen. Poika on pyytänyt ulkomaille jo monta vuotta, koska haluaisi päästä lentokoneeseen. Vaan eipä haaveita toteuttaakseen tarvitse lähteä Suomen suvesta. Oopperajuhlien aikaan heinä-elokuussa nimittäin pääsee vesitason kyytiin maisemalennolle! Tuskin maltan odottaa, että saamme aamulla kertoa lapsille. Vaan nyt saunomaan. Isäntä jo tuolla terassilla odottaa. Ihana kesä(mies)!

Täydellinen päivä Pihlajavedellä

Olin jo pitkään suunnitellut siirtäväni kanootin keskustasta mökille Kesamonsaareen. Mutta kun veneellä ei ole juuri viime aikoina tullut mökille mentyä niin epäilin vahvasti omaa kykyäni suunnistaa Pihlajaveden selän yli juuri oikeasta kolosesta Kesamonsaarta kohti. Onneksi sain helatorstaina enempi retkeilyä harrastavaa seuraa, joten eikun kanoottiin ja kokka kohti Kesamoa.

Sään osalta kävi aikamoinen tuuri, sillä alkukesä on ollut varsin tuulinen. Helatorstai valkeni kuitenkin tyynenä ja poutaisena. Aurinkokin näyttäytyi juuri sopivasti, ei porottanut täydeltä terältä, mutta lämmitti mukavasti. Reitti Kyrönsalmesta keskustaan oli ennestään tuttu ja kanootti lipui joutuisasti eteenpäin. Melominen alkoi kuitenkin tuntua melko nopeasti olkapäissä, olinhan ensimmäistä kertaa tänä vuonna melomassa. Onneksi väsymyksen tunne meni nopeasti ohi ja ihan loppumatkaa lukuunottamatta matka sujui vaivattomasti.

Olin jo etukäteen jännittänyt Pihlajaveden selän ylitystä, normaalisti kun tulee melottua vähän kapeampia reittejä. Jännitys oli kuitenkin ihan turhaa, selän yli mentiin heittämällä. Ennen selän ylitystä pysähdyimme kuvaamaan aivan upeaa majakkasaarta. Valitettavasti saarelle saakka emme uskaltautuneet, sen verran ärhäköitä lokkeja näkyi olevan asukkaina. Mukavaa kuvamateriaalia saimme kuitenkin aikaiseksi.

Selän ylityksen jälkeen tuntui hienolta päästä fiilistelemään sokkeloiseen saaristoon. Tuntuu, että Saimaasta ja Saimaan rannoista ei vaan voi saada tarpeekseen. Ennen mökille saapumista teimme vielä lyhyen visiitin Väkevälänvuorelle, joka sijaitsee Kesamonsaaren käsittämättömän kauniin lahdelman perukoilla. Kuvattua tuli täälläkin, mutta ei tuota kauneutta saa kuviin tallennettua - se pitää kokea itse.

Loppumatka alkoi tuntua jo melkoiselta tahkoamiselta, tuulikin vähän yltyi ja aurinko oli polttanut käsivarret kirkkaan punaisiksi. Varmaan juuri tämän takia rantautuminen tuntui niin hyvältä:-) Kanootit reilusti laiturille ja jääkaapista kylmää siideriä ja ah kun tuntui elämä hyvältä.

Pienen huilitauon jälkeen laitoimme saunan lämpimään ja olihan se käytävä kesän ensimmäinen vastakin tekemässä. Koivun huumaava tuoksu täytti saunan ja voi että teki vastominen hyvää väsyneille lihaksille. En ole mitenkään innokas uimaan kylmässä vedessä (paitsi avannossa) mutta nyt tuntui siltä, että ilman uimista nautinto ei ole täydellinen. Ja hyväähän tuo kylmässä vedessä pulikointi tekikin. Yllättäen huomasimme, että saunassa oli vierähtänyt pari tuntia ja nälkä kurni vatsassa.

Äitini oli tuonut jääkaappiin katiskasta nostettuja ahvenia ja matkakumppani oli ystävällisesti hankkinut korvasieniä. Eipä sitä juuri muuta Saimaa-herkutteluun tarvitakkaan kun hyvät perusraaka-aineet heitettynä tirisevälle muurikalle. Ja kylläpä olikin hyvää.

Ruuan jälkeen piti vielä lämmittää hulju ja istuskella siinä pari tuntia. Linnunliverrys kantautui pitkin tyyntä Saimaata ja saimmepa vielä käenkin kukkumaan viereiseen puuhun. Oli pakko todeta, että tästä ei päivä Saimaalla paremmaksi muutu. Tai no, jos olisi vielä norpan nähnyt:-)