– Oikeestiko? Jeeeeee!, kaikui mökin keittiössä kun kerroimme muksuille päivän ohjelmasta. Luvassa olisi ensin omaa ohjelmaa naisväelle, ja sitten yhteinen kalareissu. Esikoinen kaivoi heti matkatavaroistaan pappan kanssa sidotun perhon ja kuopus hyppäsi uusiin saappaisiinsa (jotka kuulemma olisivat myös kalojen mieleen, olihan niissä perhosen kuvia...). Hitusen harmaa aamu ei haitannut ketään, sillä sen arveltiin lupailevan hyvää saalista.
Sulaneita sydämiä....
Hetkeä myöhemmin lähestyin pikku-neidin kanssa ensimmäistä kohdetta. Astuimme varovasti kynnyksen yli, mutta kaikki tarkkaavaisuus unohtui heti kättelyssä. Vastassa kun oli useampi pari hellyttäviä samettisilmiä. Aamumme alkoi siis Islanninhevosten parissa! Miesväki paineli tallin pihalta metsään maastopyörillään. Virallinen selitys oli allergia, mutta kyllä me tytöt tiedettiin, että taudin nimi oli oikeasti jänistys. ;)
Kun tallin hurmaavat asukit oli esitelty ja valmisteltu yhteiselle retkelle, pääsimme ulos kirkastuvaan aamuun. Neiti sai ratsukseen Hroin, kauniin punertavan ruunan, ja minut istutettiin hieman isomman Gladurin selkään. Aluksi totuttelimme ratsuihin talon väen opastuksella ja pian saimme jatkaa retkeä helpoille poluille. Rauhallinen käyskentely kesäisen luonnon keskellä oli juuri niin rentouttavaa kuin kuvitella saattaa. Ja neitokaisen umpirakastuneesta ilmeestä päätellen meillä pyydetään omaa hevosta tästä eteenpäin entistä sitkeämmin.
...ja kiiltäviä kylkiä.
Tunnelma kohosi entisestään, kun pääsimme porukalla Puruvedelle. Vastassa olivat mielettömän hienot maisemat ja varusteet viimeisen päälle. Perusteellisten vinkkien jälkeen suuntasimme kohti lupaavan näköisiä kalavesiä. Ensimmäisen ahvenen sai perheen nuorempi mies. Naisväki keskittyi enemmän eväisiin ja tyynestä kelistä nautiskeluun. Leppoisan retken saalis oli lopulta kuusi komeaa ahventa! Taimentakin vesistä kuulemma voisi saada, mutta tällä kertaa jätimme ne vielä kasvamaan. Paluumatkalla rantaan moottorin äänen ylitti vain hieman epävireinen laulu: – Saimaan saaressa pikkuinen norppa. Ja isoveljen kärsivällinen korjaus: – Se on kyllä Torppa...
– Ne oli hienoja kaloja, totesi kuopus paluumatkalla auton takapenkiltä, ja jatkoi toiveikkaana: – Mutta mä tykkään ihan eniten niistä kullanvärisistä kaloista. Ostettiinpa siis vielä kaiken kruunuksi iso paketti lämpöisiä savumuikkuja kainaloon ja ajeltiin mökille nautiskelemaan herkuista, saunasta ja ilta-auringosta.
Haaveista totta
Nyt jo nukkua tuhistavalla 9-vuotiaalla on kaksi suurta haavetta, yksi on meribiologiksi ryhtyminen ja toinen on lentäminen. Poika on pyytänyt ulkomaille jo monta vuotta, koska haluaisi päästä lentokoneeseen. Vaan eipä haaveita toteuttaakseen tarvitse lähteä Suomen suvesta. Oopperajuhlien aikaan heinä-elokuussa nimittäin pääsee vesitason kyytiin maisemalennolle! Tuskin maltan odottaa, että saamme aamulla kertoa lapsille. Vaan nyt saunomaan. Isäntä jo tuolla terassilla odottaa. Ihana kesä(mies)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti