Savon kesä paahtaa täysillä ja ulkona voi kylpeä hiessä, kun elohopea kipuaa hellelukemiin. Etsimme varjoa Riihisaaren jyvämakasiinin seinien sisältä, jossa nykyään pyörii Savonlinnan maakuntamuseo. Agenttiemme insinööritaustan ansiosta viivymme tovin jos toisenkin perämoottorinäyttelyssä (!), jonka jälkeen jatkamme Saimaan kulttuuriin ja historiaan tutustumista pysyvän näyttelyn puolelta. Suomen vanhin käytössä ollut savolaisvene, Säämingin kirkkotaidetta... ja kuinkahan monen laivan pienoismallit näyttelystä löytyykään? Yläkerran Itämeri-valokuvanäyttelyn jälkeen olemme taas jäähtyneet tarpeeksi jatkaaksemme kuuman päivän uhmaamista.
 |
| Museossa oli näytillä myös vanha kännykkä, onhan Savonlinna kännykänheiton maailmanmestaruuskisojen kotipaikka! |
Linnankadun idylliset puutalot seisovat veikeässä rivissä: Ramstedtin talo, Putkarakennus, Saima-talo... Putkahdamme sisään niistä yhteen ja löydämme käsityöläisputiikin, jonka myyjän suostuttelutaidot saavat agentti Carmenin sortumaan perinteiseen voiveitseen.
 |
Paikallisen käsityöpuodin antimia |
Noh, tällä voikin oikein tyylillä voidella torilta ostettua tuoretta ruisleipää. ”Löytyisiköhän täältä vielä terassi ohikulkijoiden tarkkailua varten?” Carlo miettii. Sitä varten suuntaamme torille lörtsyille.
 |
Torilla agentit nauttivat lörtsyt letkeän haitarimusiikin säestyksellä. |
Höyrylaiva irtoaa laiturista ja risteily Saimaalla voi alkaa. Soluttaudumme laivan toisen kerroksen takakannelle kahden eläkeläisen väliin, ja sulaudumme joukkoon hellehatuin. Vuotta itsenäistä Suomea nuoremman S/S Paul Wahlin puksuttaessa eteenpäin tarkkailemme valppaasti vedenrajaa: näkyykö norppia? Tällä kertaa järvimaiseman täyttää vain lokkien kirkuna, ja siirrymme laivaan illalliselle tarkkailemaan kaloja lautasella.
 |
Laivan illallinen vei kielen mennessään... |
Vihdoin laiva kolahtaa Olavinlinnan laituriin, jonne vieraat illan oopperaa varten ovat jo saapumassa. Vuorossa on Verdin ooppera Don Carlo, joka kertoo agentti Carlon kaimasta Espanjan kruununprinssin pojasta.
 |
Saimaalla näkyi vain yksi pilvenhattara! |
” Io la vidi e il suo sorriso”, kaikuu Olavinlinnan muureista, kun unkarilainen tenori laulaa lavalla rakkaudesta. Katsomo imeytyy mukaan tunnelmaan ja ensimmäinen näytös päättyy raikuviin aplodeihin.
Väliajalla katselimme ympärillemme etsien linnan kummitusparveketta, sitä jolla tarinan mukaan linnanneito Gunnel huokailee täydenkuun aikaan etsien rakastettuaan, venäläistä upseeria. Gunnel oli tavannut upseerin linnan ulkopuolella virran rannalla, rakastunut, ja sopinut tämän kanssa päästävänsä tämän öiselle vierailulle linnaan. Upseeri oli valitettavasti petturi ja toi mukanaan venäläisen sotajoukon, joka saatiin onneksi linnan pihalla torjuttua. Asiaa selvitettäessä Gunnelin osuus tapahtumiin kävi ilmi, ja rangaistukseksi hänet haudattiin elävältä muurin sisään. Hyinen tarina hyisessä ympäristössä, kevätillan viiletessä oopperavieraatkin vetävät harteilleen lisää vaatetusta.
 |
| Olavinlinnan vähemmän tunnettu aave – päätön ritari! Vaiko kenties sittenkin agentti Carlo? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti